Juuri ilmestyneessä Kumpostissa on kokonaisuus kirjoista ja lukemisesta. Esittelyssä myös kaksi tämän vuoden Finlandia-voittajaa: Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Jukka Viikilä ja  Akvarelleja Engelin kaupungista sekä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkittu Juuli Niemi ja Et kävele yksin. Paljon onnea hienoille kirjailijoille ja kirjoille!

Kumposti kysyi lukijoiksi tiedetyiltä kyläläisiltä, mitä kirjoja he suosittelevat Kumpostin lukijoille. Suosituslistaan mahtuu niin klassikkoja kuin tänä vuonna ilmestyneitä.  Lista koottiin jo ennen Finlandia-palkintojen jakoa, mutta ei yllättävää, että sekä Jukan että Juulin kirjat ovat suosituksisssa mukana.

Matilda Gronow: Tykkäsin viimeksi Saara Turusen Rakkaudenhirviöstä (WSOY 2015). Se oli juuri mun tyyppiselle lukijalle eli pari-kolmekymppiselle itseään etsivälle nuorelle aikuiselle (varsinkin nuorelle naiselle) todella samastuttava. Pidin Turusen lakonisesta kielestä ja tarinasta, joka oli uskomaton ja yllättävä, mutta voisi kuitenkin ihan hyvin tapahtua. Jäin koukkuun jo ensimmäisestä sivusta.

Ulla Neuvonen: Tänä vuonna on ilmestynyt hienoja kotimaisia romaaneja. Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus), Juuli Niemen Et kävele yksin (WSOY) ja Tommi Kinnusen Lopotti (WSOY) esimerkiksi ovat parasta mitä olen lukenut.

Juuli Niemi. Kuva Laura Malmivaara

Mikko Kotro: Juuri nyt suosittelen Ilkka Remeksen tuplaromaania Horna ja Jäätyvä helvetti (WSOY, 2014, 2015)  Kirjat sijoittuvat tähän päivään, jolloin Krimi on vallattu ja Itämeri on muuttunut strategisesti kuumaksi alueeksi.  Fiktion uhkakuva tuntuu ajoittain hyvinkin uskottavalta. Ja jos eivät dekkarit kiinnosta, ota haltuun Timo K. Mukka ja koko hänen tuotantonsa, joka toimii aina. Tai sitten Peter Von Baghin Sininen laulu. Siinä on kohta 100-vuotisen Suomen taiteen tarina hienossa paketissa.

Anna Paju: Hanna Weselius, Alma! (WSOY 2016). Vimmainen, omaääninen, röyhkeä esikoisromaani, kuluneen kirjavuoden Tapaus. Teksti virtaa helposti kuin vesi, mutta lyö välillä lukijaa palleaan. Näkökulmat, aika ja paikka vaihtelevat. Helsinkiä katsotaan pulun perspektiivistä ja säveltämisestä avioliiton myötä luopunutta Alma Mahleria puhutellaan kertojan suulla suoraan ja kiukkuisesti. Weseliuksen teoksen ytimessä ovat naiset: Alma Mahler, kuvataiteilija Aino, lakimies(nainen), teinityttö, kaapatut nigerialaiset koulutytöt. Naisvihaa netissä suoltavat anonyymit. Mutta Antti Majanderin arvostelua lainaten: ”puhuessamme yhdestä ihmisestä puhumme aina kaikista ihmistä.”

 Tuomo Heikkola: Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys (Nesnesitelná lehkost bytí), v. 1984. Kirja, jota ”kaikki” lukivat 80-luvulla. Minäkin, koska olin erityisen kiinnostunut elämän ilmiöiden pohdiskelusta ja oivaltamisesta, jota kirjan sanottiin sisältävän. Vaan olikin suuri pettymys: pelkkiä tekofilosofisia latteuksia. Mutta jokainen kirja voi olla hyödyllinen. Kundera jos mikä nostattaa itsetuntoa: lukija saa tuntea itsensä fiksuksi, kun kerran latteuksillakin voi saada ajattelijan ja oivaltajan maineen. Siksi tämä kirja kannattaa lukea. Ja ilmeisesti sen voi kokea ihan toisinkin…

Ulla Kyrönseppä: Antti Ritvanen, Miten muistat minut (Otava 2016). Antti Ritvasen, helsinkiläisen koulupsykologin esikoisromaani ilmestyi viime keväänä. Luonnehtisin kirjaa psykologiseksi kehityskertomukseksi ja ihmissuhderomaaniksi.  Se on tarina muusikon ja kirjailijan lapsesta ja kertoo pojan, nuoren opiskelijamiehen, puolison, isän, kirjastonhoitajan itsenäistymiskehityksestä. Siinä on hienoa kuvausta ihmisestä, hänen kokemuksistaan ja sisäisestä maailmastaan, kehityksestä, kiintymyssuhteista, suhteessa olemisesta ja persoonallisuudesta.

 Stuba Nikula: Helena Telkänranta, Millaista on olla eläin (SKS 2016). En ole itsekään vielä lukenut tätä kirjaa, mutta haluaisin. Jo nimi houkuttelee, vaikken olekaan eläinihminen. Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto suositteli kaikille.

Sari Väntänen: Juuri lopetin Anni Kytömäen kirjan Kultarinta (Gummerus 2014). Luen mielelläni kotimaista kirjallisuutta: Jari Tervo, Miika Nousiainen, Kari Hotakainen, monet muut. Suosikkeja on paljon, mm. Annie Proulx, Stephen King, Peter Høeg, Jan Guillou. Ulla-Leena Lundbergin Jää (Teos 2012) teki suuren vaikutuksen pari vuotta sitten, ja sitä suosittelen lämpimästi. Lomalla, etenkin hiekkarannalla, tulee luettua pari kirjaa viikossa, ja silloin ehdottomasti dekkareita: Jo Nesbø, James Ellroy, Lars Kepler.

Ulla Agopov: Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016) on pieni helmi. Siinä kirjailija ikään kuin menee arkkitehdin pään sisään ja tarkastelee kaupungin rakentumista ja muuta elämää Engelin näkökulmasta. Kieli on ihanan vanhahtavaa ja sitä kautta Engelistä muodostuu kuva lempeän pohdiskelevasta ihmisestä. Vappu Orlovin ja Martti Anhavan suomentama sikermä venäläisiä novelleja Toisaalta, kaikkea voi tapahtua (WSOY 2015) on monipuolinen ja yllättäväkin kokoelma moderneja venäläisiä kertomuksia. Osa kirjoittajista on Suomessakin hyvin tunnettuja, osa vähemmän tuttuja mutta kiinnostavia. Kertomukset ovat välillä humoristisia, välillä järkyttäviä. Niistä saa hyvän kuvan aikamme venäläisestä novellitaiteesta.

Santtu Särkäs: Voisin suositella kahta itselleni tärkeintä eli Arthur Schopenhaueria ja John Steinbeckiä. Yksittäisistä kirjoista ikävän tuntemattomaksi jäänyttä Risto Isomäen Gilgamesin tappiota (Kirjayhtymä 1994)….niin ja ehdottomasti kannattaa lukea edesmenneen äitini lempikirja, Georges Simenonin Kolme huonetta Manhattanilla (Otava 1972). Siitä tulee itselleni aina vahvasti mieleen juuri kuolleen hienon miehen, Leonard Cohenin biisi Famous blue raincoat.

Sirpa Pääkkönen: John Williams, Stoner (Bazar 2015). Kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu tarina Yhdysvaltojen Keskilännestä kotoisin olevasta maalaisperheen pojasta, joka hylkää juurensa ja kouluttautuu kirjallisuuden opettajaksi. Stoner on sydämellinen ja hyvä ihminen, jolle itselle ei useinkaan käy hyvin, kun ympärillä on petollisia ja mieleltään järkkyneitä ihmisiä. Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin.

Mutta miksi luemme. ”Eskapismi, sivistys ja oman minuutensa tutkiminen, ja onhan lukeminen muutenkin parasta mitä ihmiselämässä on.” Näin vastasi Santtu Särkäs, Kumpostin valokuvaajan kysymykseen, miksi hän lukee.