Yhdet kyläjuhlat, ne ensimmäiset, missasin, ja se harmittaa. Mutta sille ei voinut mitään, en ollut vielä syntynyt vuonna 1991. Toisissa kyläjuhlissa olinkin sitten mukana, reiluna puolivuotiaana keväällä 1993. Muistikuvaahan siitä ei jäänyt, mutta hieno valokuva kyllä, joka Hesarissakin isolla julkaistiin.
Lapsuudestani vahvimpana mielessä ovat vuoden 2000 juhlat. Muistan ihmispaljouden Limiksellä ja miten naapurissa Tuuran vanhemmat pojat myivät kirppiskamaa ja miten faija osti mulle niiltä vanhan Nintendon. Silloinhan musiikkikin soi Limis ysistä katsoen ihan meidän takapihalla, kun lava oli vielä kasvitieteellisen puutarhan edustalla olevalla niityllä.
Vuosien mittaan kyläjuhlista muodostui meidänkin kavereille tärkeä tapahtuma, jota aina odotetaan innolla ja jossa parasta on nähdä kaikki vanhat tutut Kumpulasta. Teininä oli siistiä nähdä, miten vanhemmatkin ihmiset yllättäen osasivat pitää hauskaa ja järkätä hyvät bileet. Jostain syystä kyläjuhlien ohjelmapuolelta parhaiten mieleen on jäänyt vähän tuoreempi veto, Jaakko Laitinen & Väärä Raha vuoden 2012 juhlista. Siinä keikassa tiivistyi mielestäni hienosti kyläjuhlien henki ja se miten kaikki nuoresta vanhaan tanssivat yhdessä saman lavan edessä.
EHKÄ VUODESTA -08 asti meillä oli aina Toikan Toivon kanssa puhe, että seuraaville juhlille pitää mennä mukaan järjestämään jotain ohjelmaa. Meillä oli muutenkin ollut aina suuria suunnitelmia musiikkitapahtumien järjestämisestä, mutta alaikäisenä monet käytännön asiat olivat hankalia, joten kovin into pääsi laantumaan. Sitten kun oltiin täytetty 18, oli parina vuonna estettä, inttiä ja yliopiston pääsykokeisiin lukemista. Juhlille pääsi onneksi mukaan, mutta isommin osallistuminen ei onnistunut.
Viime kerralla, keväällä -14 inspiroiduimme pienessä rahapulassa pistämään pystyyn vohvelikojun ja saavutimme suuren suosion myymällä vohveleita ja jääteetä polttavan kuumana päivänä. Osallistumistahan sekin on, ja mielestäni asukkaiden kirppari- ja ruokakojut ovat uniikki ja hauska osa Kumpulan kyläjuhlia.
Tänä vuonna vihdoinkin kevät näytti sopivan väljältä ja iloksemme kyläjuhlien järjestäjäporukka otti innolla meidät mukaan ideoimaan omaa osuutta musiikkiohjelmaan. Niinpä tällä kertaa Puistolavan ohjelma bailataan loppuun Ääniaalto-bileissä, joissa lupaamme vaalia aitoa kyläjuhlahenkeä ja tuoda esiin lähialueiden nuorta energiaa.
Kirjoittaja, Topi-Matti Heikkola, on jo toisen polven Kyläjuhlien tekijä. Kuvassa hän on yhdessä Toivo Toikan kanssa.
Kumpostin Kyläjuhlat-numeron voit lukea myös netissä tästä linkistä http://kumpula.info/images/stories/kumposti/Kumposti_2_2016.pdf