Itse tehden vai oluthanasta?

Haastattelu on sovittu kerrostalon grillipaikalle ja Pate Pesonius tulee paikalle kantaen ämpäriä, jossa on muutama olutpullo. Ensimmäisenä avataan pullo, jonka täyttää melkein musta olut. Jo ensimmäinen suullinen kertoo maallikollekin, ettei nyt ole kyse mistään takavuosina suositusta olutuutteesta valmistetusta ”kurasta”. Ja kun Pate Pesonius kuvailee oluen väriä ja makua, selviää sekin, että oluen kotipanijana hän on asiaansa hyvin perehtynyt ja oluista enemmän kuin innostunut.

Oluthifistelijäksi Pate ei kuitenkaan itseään laske. ”Joillakin hifistelijöillä on puhelimessa appsit, joilla he rekisteröivät, missä ovat juoneet ja mitä ovat juoneet, antavat pisteitä ja suosituksia. Se on vähän kuin lintubongausta.” On myös hifistelijöitä, jotka etsivät mahdollisimman erikoisia oluita. Osa on insinööriluonteita ja heitä kiehtoo laitteisto ja sen valmistaminen. ”Miten voisi kehittää vanhasta tiskialtaasta mäskitynnyrin.” Hifistelijöitä kuvatessaan Pate myöntää, että ehkä hänessä on vähän kaikkea tuota, vaikkei hän bongailijaksi tunnustaudukaan. Niitäkin joukossa on, jotka pyrkivät valmistamana mahdollisimman vahvaa olutta. ”Kiljujengi tavallaan”, Pate toteaa.

Pate Pesonius tuntee kotipanijoiden ja olutharrastajien joukon hyvin, sillä hänen perustamassaan facebook-ryhmässä Hombre Helsinki – pääkaupunkiseudun kotipanijat on kolme ja puoli sataa jäsentä. Paten oma lähiryhmä Kumpulan kotipanijat on kahdeksan miehen ryhmä, jolla on yhteiset laitteet ja yhteinen innostus oluen valmistamiseen. Pate laskee, että keskimäärin Kumpulan kotipanijat valmistaa olutta joka toinen viikko, ”kotona tai kodinomaisissa” tiloissa niin kuin laki määrittelee, n. 40 litraa kerrallaan omaan käyttöön ja kavereille ja naapureille tarjottavaksi, niin kuin nyt tässä taloyhtiön grillipaikalla. Kotivalmistajan oluen litrahinta jää alle euron.

Muutamassa vuodessa oluen kotipaneminen on räjähdysmäisesti kasvanut. Pääkaupunkiseudun ainoa kotitarpeisiin raaka-aineita myyvä liike oli vielä kolme vuotta sitten, Kumpulan kotipanijoiden aloitellessa, enemmän marjaviinien ja siiderin valmistajille suunnattu. Nyt oluttarvikkeiden vuoret nousevat liikkeessä kattoon asti ja mallassäkkien välissä on puikkelehtimista. Postimyynnin kauttakin raaka-aineita voisi tilata, mutta ”maltaiden hypistely on se juttu”, Pate kuvaa. ”Me myös tykkäämme rouhia maltaat itse, se on vähän niin kuin kahvin jauhaisi pavuista.”

Kaikki lähti Kumpulan omenista. Kolme vuotta sitten omenasato oli niin runsas, että Kumpulassa kävellyt Pate joutui väistelemään, ettei olisi astunut omenien päälle, ja tiet olivat autojen liiskaamia omenia täynnä. Patelle syntyi ajatus Kylätilan siiderityöpajasta, mutta netistä löytyneet siideriohjeet vaikuttivat kovin mutkikkailta. ”Sattumalta siinä surffaillessani osuin opetusvideoon, jossa näytettiin, miten helppoa on tehdä olutta. Voi vitsi, tällainenhan meidän pitää järjestää, ajattelin, ja ne omenat unohtuivat.”

Työpajan opettajaksi löytyi André Brunnsberg Käpylästä. Kurssin 15 osanottajasta kuusi vahvistettuna parilla naapuruston kiinnostuneella hankkivat yhteiset laitteet ja porukalla aloitettiin oluen valmistus. Ensin yritettiin toistaa sama, mitä kurssilla oli tehty. Sitten valittiin reseptikirjasta olut, josta kaikki pitivät. ”Siitä tuli ihan mielettömän hyvää, edelleenkin meidän parhaita oluita. Se oli tietysti hirveän kannustavaa”, Pate muistelee olutharrastuksen alkua.

Grillipaikalle tulee toinen kotioluen valmistaja, Timo Pesonen, hänkin yksi Kumpulan kotipanijoista. Maisteluvuorossa on kuusenkerkillä maustettu pale ale, amerikkalaistyylinen vaalea olut, jossa on vähän vehnää mukana. Kuusenkerkät Pate on kerännyt alkukesän purjehdusretkellä, murskannut ja höyryttänyt steriiliksi ja lisännyt kypsymässä olleeseen olueen. Makukokeiluja ryhmä on harrastanut muutenkin. On kokeiltu chiliä, kahvia, kaakaota. Yksi maistiaisoluista on maustettu ruusunmarjalla ja aprikoosilla. Pate kehuu Timon Tanskasta tuomalla raakalakritsijuurella maustettua 7-8-prosenttista stoutia: ”Jos meillä olisi yksi tuote, jolla pitäisi lähteä markkinoille, se olisi tämä Laku imperial stout.”

Markkinoille lähteminen ei ole Pate Pesoniukselle täysin vieras ajatus.”Kyllä olis ihanaa perustaa tänne panimo. On tää niin kivaa hommaa.” Pari vuotta sitten Pate laski, mitä Oljenkorren matalan osan muuttaminen panimoksi maksaisi. Lopputulos oli, että kannattavan panimon pitäisi olla paljon isompi. Tehtaan pyörittäminen ei olutharrastajaa kiinnosta vaan enemmänkin artisaanipohjainen toiminta. ”Nyt alkaa pikkuhiljaa hahmottua, miten panimo voisi toimia. Siinä pitäisi olla muutakin toimintaa ja ravintola”, Pate kuvailee. Panimo ei olisi ensimmäinen Kumpulan nurkilla, sillä vanhoista kartoista voi Vanhankaupungin alueelta löytää merkinnän useammasta olutpanimosta.

Samassa tahdissa, kun olutharrastus on muutaman vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti, myös suomalaisten pienpanimoiden määrä on kasvanut. Lainsäädäntö ei niitä vielä helli. Pienpanimoilla ei esimerkiksi ole ulosmyyntioikeutta, toisin kuin kotiviinitiloilla. Asenteet ovat muuttumassa ja lain tulkinnat joustavampia kuin ennen, mutta vielä ainakaan ei ole mahdollista perustaa pienpanimon, oluttarvikemyymälän ja olutkulttuurikeskuksen kaltaista kokonaisuutta, joka voisi olla juuri se, mitä Pate yhdessä muiden kanssa mielellään pyörittäisi.

Kumpulan kotipanijoille oluen valmistaminen on kaveriporukan yhteinen harrastus. Pate vertaa sitä bänditreeneihin: ”Se on vähän niin kuin soittaisi bändissä. Saahan levykaupasta hyviä levyjä, mutta palkitsevaa on se itse tekeminen, treenaaminen ja kehittyminen, ja sitten kaverien kanssa soittaminen. Sama juttu tässä. Pari kertaa olen tehnyt yksin, mutta ei se ole yhtä kivaa.”

Teksti: Airi Vilhunen Kuvat: Pate Pesonius

Juttu on julkaistu Kumpostissa 3/2015

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *