Liike ja leikki -tanssitunnit on suunnattu aikuiselle ja 1-4 -vuotiaalle lapselle tai vaikkapa sisaruksille. Tuntien tavoitteena on kehittää lapsen liikunnallisia valmiuksia sekä ryhmässä toimimisen taitoja tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Samalla myös aikuinen saa hien pintaan tanssin merkeissä. Aikuinen voi toki olla mummi, kummi tai muu lähiaikuinen!
Hanna Haartemo on valmistunut tanssinopettajaksi Turun Ammattikorkeakoulusta vuonna 2000 ja tanssitaiteen maisteriksi tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselta (TEAK) vuonna 2005. Tanssinopettajana Hanna on toiminut valmistumisestaan saakka ja opettanut laajasti eri ikäryhmiä ja taidetanssin eri lajeja.
Keskiviikkoisin ajalla 28.8.-11.12.
(ei 16.10., eikä toisella, myöhemmin ilmoitettavalla kerralla)
klo 16-16.45
Hinta: 91 euroa / 14 kertaa
Ilm. kylatila@kolumbus.fi
Luovan liikkeen ryhmät myös 3-4 ja 5-7 -vuotiaille.