OmaStadi Kumpula – Osallistuvan budjetoinnin info-ilta ma 29.10. klo 18-20

Osallistuva budjetointi, mitä se on? Miten voin osallistua? Mitä voimme tehdä yhdessä?

Kaupunginvaltuusto on päättänyt ottaa Helsingissä käyttöön osallistuvan budjetoinnin. Kaupunkilaiset saavat päättää, mihin 4,4 miljoonaa kaupungin varoja käytetään omalla kulmakunnalla. Summa jaetaan seitsemän suurpiirin kesken väkilukujen mukaan. Kuka tahansa voi esittää ideoita ja kaikki 12 vuotta täyttäneet helsinkiläiset voivat äänestää, mitkä ideat kaupunki toteuttaa. Osallistuva budjetointi tapahtuu sähköisellä alustalla, joka käynnistyy loppuvuonna 2018.

Maanantaina 29.10. mallista meille kertoo keskisen suurpiirin stadiluotsi Antti Sarpo. Mietitään lisäksi yhdessä, minkälaisia ideoita Kumpulan alueella voisi syntyä, vai voisimmeko lyöttäytyä yhteen naapurikaupunginosien kanssa johonkin suurempaan hankkeeseen. Tosin, ihan pientä piperrystä ei mikään hanke voi olla: budjetin täytyy olla vähintään 35.000 euroa.

Mallin tueksi ideoita jalostamaan on kehitetty osallistuvan budjetoinnin korttipeli. Ensimmäisessä tilaisuudessa ihmetellään ideoita, sitten kehitellään niitä kukin tahollaan ja ma 19.11. klo 18-20 järjestämme Kylätilassa varsinaisen korttipeli-illan, jossa voimme korttipelin avulla selkiyttää ja yhdessä pohtimalla kirkastaa ideat niin, että ideamme menevät äänestyksessä heittämällä läpi!

Ideointi-ilta ma 19.11.  tai  Tapahtuma Facebookissa

Stadiluotsi Antti Sarpo Facebookissa

Vastaa