Kumpulan Kuoro

Kumpulan Kuoro on perustettu 1.9.1995. Kuoroa perustettaessa päätettiin laulaa kaikenlaista musiikkia, paitsi Kaj Chydeniuksen säveltämää Kalliolle kukkulalle -laulua. Sitä laulettiin kuitenkin jo kuoron toisena toimintavuotena. Lähes alusta asti kuoro on ollut sekakuoro ja laulanut yksi–kuusiäänisiä lauluja.

Pienestä lauluporukasta on vuosien varrella kasvanut täysimittainen kuoro, jonka sointi on varsin komea. Jäsenmäärä vuonna 2014 on kaikkiaan 60 henkeä, aktiivisia laulajia on nelisenkymmentä. Kuoroon kuuluu nimestä huolimatta jäseniä myös Kumpulan ulkopuolelta Espoosta, Vantaalta, Keravalta ja Lohjalta saakka. Yhteishenki on hyvä ja ilmapiiri leppoisan rento.

Kumpulan kuoro harjoittelee syksyn ajan Kylätilassa tiistaisin klo 19 – 21 pienryhmissä noin 15 henkeä kerrallaan. Harjoituksiin voi osallistua myös etäyhteyksillä. Kuoroon ei koronarajoitusten takia voida todennäköisesti ottaa uusia laulajia, mutta kysy rohkeasti toiminnastamme lisää osoitteesta kumpulankuoro@gmail.com

Lisätietoja Kumpulan Kuorosta löydät Facebookista: Kumpulan kuoro

Vastaa